Suljettu osasto

Jo pelkkä termi "suljettu osasto" saa monella niskakarvat nousemaan pystyyn. Eihän kukaan voi haluta osastolle? Kyllä voi, ja itseasiassa aika monikin. Itsehän en ollut kyllä yksi vapaaehtoisista.

Olin ihan kauhuissani kun sain siinä lepositeissä maatessani kuulla, että matka ei olekkaan kotia päin, vaan akuuttiosasto ykköselle. En omasta mielestäni ollut osastojakson tarpeessa, vaikka näin jälkikäteen olen tajunnut, että todellakin olin.

Eikä se osasto niin hirvittävä paikka ollutkaan edes. Ensimmäisen viikon muistikuvat ovat hiukan hataria koska olin vielä niin "vauhdikas" että minut lääkittiin zombiksi. En kyennyt itse edes pukemaan, niin lääketokkurassa olin.

Osastolla ihmiselle luodaan rutiini. Joka paikassa on kelloja ja aulassa on sellanen "aseman" kello josta näkyy päivämääräkin. Mutta sinun ei tarvitse muistaa kun oma nimesi. Kaikki muu muistetaan puolestasi.

Tylsää siellä oli. Ihan helvetin tylsää. Onneksi ihana puolisoni toi min nintendo switch pelikonsolin mulle sinne, niin sai ajan kulumaan pelaamalla.

Kello 8 on aamupala ja aamulääkkeet. 11:45 on päivällinen, 14:00 on päiväkahvi ja päivälääkkeet, 16:30 on lounas ja klo 19:30 on iltakahvi ja iltalääkkeet.

Ja tota rutiinia joka päivä. Syön lääkkeeni vieläkin kahdeksalta, kahdelta ja kahdeksalta. :D

Tähän postaukseen päätin laittaa kuvia, kun minulla oli vielä kaunis akvaario pari vuotta sitten. Kivoja kuvia vakavien aiheiden ääressä! :)

Osastojakson aikana huomasin miten moninaisista syistä ihmiset osastolle päätyvät. Ja tosiaan tämä kun oli vasta ensimmäinen kertani osastolla, oli minulla paljon muutakin opittavaa. Mutta osastolla oli ihmisiä burnoutin takia, psykoottisen käytöksen takia, ihan psykoosin itsensä takia, skitsofreenikoita oli muutama jne.

Ehkä suurin yllätys minulle oli se, kuinka moni ihminen oli tullut ja tuli osastolle omasta vapaasta tahdostaan. Eräskin nainen, jonka kanssa ystävystyin, ja jolla on kakssuuntanen kuten mulla, tuli osastolle oman avopuolen hoitajansa kehoituksesta. Hän oli osastolla vain muutaman päivän, kunnes oli niin terve, että saattoi jo lähteä kotiin.

Eräs mies tuli osastolle vain lepämään kun elämä ulkopuolella kävi liian rankaksi.

Mut kun ihan järjellä miettii, jos sulle tuodaan ruoka nenän eteen viis kertaa päivässä ja saat nukkua kaiket päivät jos väsyttää, niin mikäs sen parempaa lepoa. Tosin ilmaista tuo huvi ei ole! Mulle pärähti yli kuudensadan euron lasku luukusta kun kotiuduin ja kyllä hieman hikoilutti, mut onneks mulle oli jo osastolla kerrottu, että koska olin pakkohoidossa, kela maksaa osastojaksoni.

Kaikenkaikkiaan osastojakso oli erittäin rankka mutta sitäkin opettavaisempi kokemus. Tiedänpä nyt millaisia ihmisiä "hullut" ovat, eli loppujen lopuksi ihan tavallisia yhteiskunnan jäseniä. Aivan kuten sinä ja minä.

Mieli kun on niin monimutkainen asia ja ihminen niin monitahoinen kokonaisuus, niin sitä ei käsitäkkään kuinka monilla eri tavoilla ihminen voi sairastua.

Mutta minun matkani parantumiseen on jo aloitettu! :)